Viikko sitten eli sunnuntaina17.2. oltiin Liedossa kisaamassa ja ekalta radalta otettiin kaunis nolla, jolla sijoituttiin kolmanneksi. Toinen rata sitten hyllytettiin, kun A oli niin paljon putkea houkuttelevampi (tai sitten mä saatoin olla liian hätäinen ja ohjata Lunan A:lle...) 16. päivä lauantaina käytiin Kirkkonummella starttaamassa yksi rata ja yllättäen hyllytimme senkin. Sillä kertaa puomi ol mukavampi kuin putki tai sitten taas ohjaaja onnistui mokaamaan. Kuuleman mukaan mulla itselläni olisi ollut suora linja putkeen, joten koira ei sinne mahtunut.

Eilen sunnuntaína (24.2.) piti olla Terran ensimmäinen pentunäyttely, mutta ylläripylläri sepä siirrettiin ensi viikkoon. Onneksi Mäntsälässä oli Mätsäri niin menimme sinne koko perheen naisväen kesken. Veera ja Terra sekä Jonna ja Luna osallistuivat lapsi ja koira kisaan. Pohdintaa koiravalinnoista käytiin aivan viime hetkille, mutta onneksi päätös syntyi ennen kehän alkua. Jonna oli ensi kertaa kehässä ja vieläpä numerolla yksi, joten pientä jännitystä oli havaittavissa. Äidin mielestä esiintyminen oli loistavaa, Luna käyttäytyi mallikkaasti ja Jonnakin kuunteli tuomarin ohjeita toisinaan. Veera ja Terra olivat kehässä numerolla kaksi ja esiintyminen oli myös upeaa. Etenkin kun ottaa huomioon ettei Terra ennen sitä ollut ollut lähelläkään näyttelykehää, edes turistina näyttelyssä. Veera ja Terra sijoittuivat 15 koirakon joukosta viidenneksi. Jipii! Palkintojen jaon ja onnittelujen jälkeen olikin aika Terran joutua jo pentukehään. Pariksi osui pörröinen chowi joka töpötteli kehässä kuin vanha tekijä. Terra yritti suukottaa tuomaria, mutta joutui hienosta esiintymisestään huolimatta tyytymään siniseen nauhaan. Tuomari kyllä sanoi, että oli päivän vaikein pari. Tiedä häntä, sanooko niin kaiklle pareille, mutta minun mielestäni Terra oli erittäin hienosti. Ja eipä tarvinnut jäädä odottamaan isoon kehään vaan pääsi lähtemään kotiin.

Loppuun vähän tiedotuksia. Ilmeisesti hienovaraiset vihjeet päivittymättömistä sivuista eivät ole tehonneet toivotulla tavalla, joten Hanna tarjoutui tekemään meille ihan uudet sivut. Aikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta uskoisin että kevään aikana uudet sivut ovat kaikkien ihasteltavana. Hyvällä tuurilla päivitän niitä ahkerammin kuin näitä nykyisiä.

Yleisön pyynnöstä laitan tähän myös tulevia tapahtumia, mistä meidän laumaa voi bongailla. 1.3. Valkealan ryhmänäyttelystä metsästämme Lunalle sertiä (metsästys luultavasti jatkuu 16.3. Tampereen KV:ssä ja 24.3. Ruovedellä ryhmiksessä. 2.3. on siis Terran ensimmäinen pentunäyttely Kaapelitehtaalla, sinne Terra lähtee Suvin ja Tuomaksen kanssa sillä me Lunan kanssa matkaamme Hämeenkyröön agiliitämään (enää tuplanolla uupuu). 15.3. Riihimäellä on agilitykista joihin osallistumme ja sen pidemmälle ei ole suunnitelmia. Lauantaina 8.3. on Kooikkeriyhdistyksen vuosikokous ja silloin täytän taas vuosia, sunnuntaina 9.3. on koikkereiden näyttelykoulutusta Lahdessa johon täytynee etsiä kyyti, mikäli edellinen ilta menee pitkään. Lähdemme muutaman ystävän kanssa syömään ja ehkä oikein baariinkin, saas nähdä kuinka pitkään sitä näin vanhana jaksaa.