Oltiin tänään Eläin-messuilla esittelemässä agilitya RimAn esityksessä. Eli me Lunan kanssa tunaroitiin ensimmäisenä rata läpi ainoana kisaamattomana koirakkona ja sitten muut näytti miten se oikeasti menee. Ei vaan, meidän radat meni ihan kunniallisesti läpi, ilman suurempia virheitä ja ihan reippaasti. Oli tosi mukavaa vaikka välillä satelikin. Päästiin Luna kanssa kokeilemaan radan suorittamista yleisön edessä, eikä jännittänyt ollenkaan. Itse asiassa en edes huomannut koko yleisöä ratojen aikana, kerrankin olin keskittynyt oleelliseen. Luna jaksoi tosi hienosti esiintyä kahdessa näytöksessä joissa kummassakin mentiin kaksi lyhyttä rataa. Näytösten väliaika oltiin RimAn teltalla ja Luna nautti rapsutuksista.

Eilen oltiin Heinin luona harjoittelemassa hakua. Lunakin alkaa päästä hommasta jyvälle ja irtoaa upeasti etsimään maalimiehiä tai siis maalinaisia. Ei meillä vieläkään ole hajuakaan mitä siellä metsässä oikeasti pitäisi tehdä, mutta hauskaa se on kuitenkin. Hakujen jälkeen lähdettiin isolla laumalla rämpimään kohti kilometrin päässä olevaa mökkiä ja rantaa. Matkalla eteen tuli suo-oja, jonka ylitys jäi Lunalla vajaaksi ja molskahti sinne lähes kokonaan. Eipä se vauhtia haitannut ja mökillä Luna uskaltautui järveen melkein selkää myöten. Kotona pesin Lunan ja jos olen luullut että siitä lähtee karvoja, olin väärässä. Nyt siitä lähtee karvoja. Silmät ja suut ovat täynnä valkoisia karvoja (ruskeita ei näy missään), autojen sisustat on kuorrutettu valkoisella, lattiat peittyvät valkoiseen mattoon, jopa jääkaapissa on karvoja. Ihanaa viedä Luna kahden viikon päästä erikoisnäyttelyyn. Pitää varmaan kerätä karvat muovipussiin ja viedä mukana näyttelyyn jotta voin kertoa tuomarille, että ne oikeasti kuuluisivat koiraan...

Eipä kai muuta, paitsi Heini käski harjoitella kisaamisen sijaan. Jos menen tiistaina Hyvinkään toko-kisaan se varmaan lyö minua kaulimella päähän. Täytyy miettiä olisiko fiksu ja jäisi kotiin harjoittelemaan, vai menisikö kisaa mokaamaan ja ottaisi siihen päälle haukut ja kuhmut vastaan. Hmmm.