Olisi meinaan mukava omata pelkkiä hyveitä. Koirakuume painaa päälle, kuin herhiläisparvi ja pentu olisi saatava. Koikkerin haluaisin toisen, mutta nyt ei ole pentuja. Okei, voisin ehkä sen muutaman kuukauden odottaa... Muita rotuja olen katsellut ja kovasti tutuilta kysellyt. Bordercollie tai australianpaimenkoira olisi tokoon hyvä ja luultavasti kummastakin saisi hienon koiran ja agilitykin molemmilta roduilta sujuu. Borderterrieri olisi hieno agilitykoira ja on niitä näkynyt tokoilemassakin, mutta sen ulkonäkö ei sytytä. Tolleri on ihan kivan oloinen pakkaus, mutta ei ole koikkerin voittanutta. Autralianpaimenkoiraa miettiessä, Timo sanoi, että jos haastetta haluat ota uusi hovawart. Zinohan (hovawart) oli tosi ihana ja aivan loistava koira, mutta vajaasta vuodesta kahteen vuoteen oli kyllä kovaa aikaa, kun viikottain sai muistutella kuka on pomo. Kovassa luonteessa on hyvät puolet kouluttaessa ja muutenkin elämässä, mutta jotenkin olen viehättynyt hieman pehmeämmistä koirista, ehkä haluan päästä helpommalla. Tosin kova koira saattaa loppujen lopuksi olla kuitenkin helpompi, kun opitut asiat on opittu, niin niiden noudattamisessa ei ole ongelmia. Silti koikkeri on paras!

Vaikka koiraa ei ole karvoihin katsominen, niin koiralla pitää olla luppakorvat, kiva ilme ja pehmeä helppohoitoinen karva, joka tuntuu kivalta käteen. Koiran pitää olla koiranmallinen, ei pitkä, ei lättäkuono, ei paksu, ei liikaa mitään eikä liiallisuuksiin meneviä korostuksia missään piirteissä. Ai niin ja naaman pitää näkyä.

Tällä hetkellä kallistun (ehkä) siihen suuntaan, että odottelen saavani jostain toisen koikkerin, jos vaikka ulkomailta. Ulkomaan koirista vaan kun ei tiedä. Ehkä odotan, että teen Lunalla pentuja (jos lonkat sen sallii) ja pidän yhden pennun. Toisaalta jos nyt otan pennun, niin voisin hyvinkin siirtää Lunan mahdollista astutusta ainakin puolivuotta eteenpäin. Tämä päätösten teko ei ole ollenkaan vahvin puoleni tai oikeastaan päätösten teko on helppoa, mutta kun rupeaa pohtimaan haluasiko sittenkin jotain muuta, niin menee ihan hakoteille. Kun tunnustaa itselleen mitä oikeasti haluaa, eikä yritä uskotella itselleen sopivan sen mikä sopii muillekin, ei vaihtoehtoja olekaan kuin yksi. Oikeasti siis tiedän mitä haluan, mutta yritän päästä helpolla ja etsiä niitä muita vaihtoehtoja.