Tänään oli punnituspäivä ja Luna painoi 12,8 kg. Se on siis ihan oikeasti laihtunut! Ehkä tämä ei olekaan ihan niin toivotonta. Eihän se paljoa ole pudonnut, mutta pari sataa grammaa kuitenkin. Prosentuaalisesti sama, kuin jos minulta painoa tippuisi noin kilo. Itse asiassa minunkin painoni on pudonnut juurikin sen kilon, mutta painoni nyt muutenkin heittelee muutaman kilon väliä, että sillä nyt ei niinkään ole merkitystä. Sillä on merkitystä, että Luna on laihtunut.

Tänään oli aikamoinen lumipyry, joten lenkki ei kestänyt kuin tunnin. Sen sijaan koiria ei lumisade haittaa yhtään, joten ovat taas takapihalla peuhaamassa. Kävimme myös mummolassa riehumassa, ja silloin kun koirat eivät ole olleet ulkona, ne ovat painineet sisällä, paitsi silloin kun harjoiteltiin temppuja. Toivottavasti pian tulee kesä, niin on kivampi olla itsekin ulkona touhuamassa.

Iltapalaksi neitimme saivat yhdet kanansiivet, kasvissosetta ja jauhelihaa sekä rasvatonta kermaviiliä. Lunan annos painoi tänään noin 300 grammaa. Huomenna voisi taas antaa vähän vähemmän. Terran aamupala sisälsi jauhelihaa ja sosetta.